perjantai 7. syyskuuta 2018

328. Millainen tyyppi Rianna on?

Kuvat ©Maiju P. (@maijupphotography)
Tutustuin Riannaan alunperin keskellä harmainta talvea joulukuun 2017 alussa, ja nyt se on ollut "mun hevonen" huhtikuun puolivälistä lähtien. Muistan tältä ajalta vain yhden päivän, jona en ole nähnyt Riannaa: olin Lappeenrannassa groomina kolmen päivän kisareissulla, joten Rianna sai nauttia paremmasta seurasta, kun kaverini kävi sen kanssa metsäkävelyllä ;) Meillä on siis ollut hyvin aikaa tutustua toisiimme, ja nyt tiedän vähän paremmin, millainen tyyppi satuhevoseni on.

Monet sanovat, että muistutamme paljon toisiamme. Vaikka olen vähän nihkeä uskomaan taianomaisiin tarinoihin siitä, kuinka ihmiset löytävät jonkin uskomattoman yhteyden elämänsä hevosen kanssa, tuntuu musta silti siltä, että Rianna on juuri se hevonen, joka mun oli tarkoitus kohdata. Se on omapäisyydellään opettanut mulle paljon siitä, kuinka tärkeää on laittaa rajoja ja herkkyydellään siitä, miten niitä rajoja voi laittaa ollen silti ystävä hevosen kanssa. Rianna ei ole aina päästänyt mua hirveän helpolla, sillä se antaa palautetta välittömästi ja selkeästi: jos mokaan, saan myös tietää siitä ja tuntea seuraukset. Omia mokia paikkaillessa voikin sitten vierähtää tovi, kunnes omanarvontuntoinen tamma on taas valmis palaamaan mun puolelle.

Tällainen Rianna on:


 

Rohkea ja itsevarma

Rianna ei pelkää työkoneita, rekkoja tai traktoreita. Vappupalloista se ei välitä ja tielle pomppivia peuroja se ei edes huomaa. Se menee epäröimättä veteen ja sen kanssa uskallan huoletta maastoilla hackamoreilla ilman satulaa. Tavallaan se on ihan älyttömän itsevarma, ja menee vaikka läpi harmaan kiven niin tahtoessaan.


Vahva

Rianna on vahva persoona, mutta myös fyysisesti voimakas hevonen. Vaikka se on jo parikymppinen, se on säilyttänyt lihaksensa hyvin. Meidän valmentaja sanoikin kesän alussa, että Rianna näyttää melkein siltä, kuin sille olisi syötetty lihaksia kasvattavia steroideja. Rianna ei paljoa seniorimyslejä tarvitse, koska sen erinomaisella rehunkäytöllä se kasvattaa massaa jo ihan minimaalisella heinä-annoksella ja muutamalla desillä hyvän mielen väkirehuja... :D

Riannan henkinen kantti on myös ihan omaa luokkaansa, sillä jos se ei halua jotain, se myös tekee sen tiettäväksi: käytiin joskus pitkä ja vaiheikas keskustelu siitä, saako korvissa ja niskassa olevaa märkivää polttiaisihottumaa hoitaa. Keskustelun luonteesta kertoo ehkä parhaiten se, että riimu antoi periksi ennen Riannaa...

 

 Älykäs

Vaikka Rianna haastaakin mua aika ajoin, ei sen kanssa koskaan tarvitse keskustella samasta asiasta kahta päivää peräjälkeen. Rianna kyllä oppii teoistaan, ja kunhan sen kanssa jaksaa käydä asiat läpi johdonmukaisesti antamatta periksi missään vaiheessa, se pysyy kuuliaisena käsitellä. Jos Rianna sattuu kuitenkin löytämään yhdenkin porsaanreiän jostain, se kyllä hyödyntää sen - ei ollut ihan yksi tai kaksi kertaa, kun jahtasin karannutta hevostani ensimmäisten yhteisten kuukausiemme aikana... 

Mummeli onkin joutunut mun kanssa aikamoiseen tapakouluun, ja vaikka joinain päivinä tuntuu, että kaikki on ollut yhtä tyhjän kanssa, osaa se myös käyttäytyä ihan järkevästi. Ja siitä keväisestä polttiaisihottumastakin selvittiin: Rianna oppi läksynsä kerrasta, ja on sen jälkeen antanut mun tehdä kaikki mahdolliset hoitotoimenpiteet ilman draamaa.

Herkkä

Rianna on todella herkkä lukemaan tunnetiloja: jos olen iloinen, sekin on tyytyväinen ja rento. Jos olen stressaantunut, Riannastakin tulee jännittynyt ja tavallaan ahdistunut, vaikka kuinka yrittäisin peittää oman mielentilani. 

Myös ratsastaessa Rianna toimii parhaimmillaan kuin ajatus: mä voin vain istuskella kyydissä, ajatella mitä haluan tehdä ja ponihan tekee.

Yritteliäs

Rianna rakastaa tehdä töitä, ja tarjoaa 110%, jos ratsastaja saa sen omalle puolelleen. Sen sijaan, että siltä tarvitsisi pyytää enemmän, joutuu mummelia muistuttamaan, että nyt hölkkäillään ihan rennosti. Riannalle kokoaminen on todella helppoa ja se liikkuu luonnostaan hyvin ylämäkeen, joten sille tarvitsee vain vähän vinkkailla, mitä toivon sen tekevän.


Töhöttäjä

Rianna on vähän hassulla tavalla stressaantuva, eikä sen dramaattinen luonne vetoa läheskään kaikkiin. Sillä on epäileväinen katse ja silmät alkavat pyörimään päässä, kun jotain jännittävää ilmestyy. Riannalla on paljon virtaa, joka sitten purkautuu tavalla, jota kutsumme töhöttämiseksi - ei sille ole parempaa sanaa :D Joku sanoi joskus, että Riannasta voi tulla vanha, mutta ei siitä kyllä viisasta saa. Mun puolueellinen mielipide on tietenkin jotain muuta, mutta joskus sitä toivoisi, että mummeli malttaisi välillä vähän hengittää ja laskea sykettään.

Varautunut

Rianna ei ole nopea luottamaan uusiin ihmisiin. Kesti kauan, että se antoi mun esimerkiksi koskea korviinsa, ja on loputtoman luova keksimään tapoja, joilla vieraita ihmisiä voi juksata: se voi nykiä ruohopuskalle, karata karsinasta, kieltäytyä nostamasta jalkojaan tai jos mikään muu ei auta, tallaa se vaikka varomattomille varpaille. Rianna on vähän liian fiksu, koska se ymmärtää kyllä, jos voi pelleillä...

"Ai kiva, sullahan on välipalaa päässä!"

Ahne

 Ihmiset aina ihastelevat, kuinka Rianna tervehtii mua tallissa hörisemällä kuuluvasti - sehän on jokaisen hevosihmisen unelma, että oma hevonen osoittaisi kiintymystään niin. Uskallan kuitenkin väittää, että hörinä ei ole kohdistettu minulle, vaan porkkanoille taskussani :D Ruoka tai edes ruuan mahdollisuus saa sen menemään ihan sijoiltaan, ja kuola valuu vanoina sen suupielistä, kun rehukärryn kolke alkaa kuulumaan. Riannan ruokahalu on pohjaton, mutta koska se lihoo jo suunnilleen heinän näkemisestä, on mummeli valitettavasti myös ainaisella dietillä.

Ihmisläheinen ja luottavainen

Varautuneisuudestaan huolimatta Rianna luottaa tuttuihin ihmisiin täysillä. Se rakastaa huomiota ja haluaa olla mukana. Jätän sille aina karsinassa auki luukun, josta se voi työntää päänsä ulos ja seurailla tallin tapahtumia. Rianna katselee, missä menen ja kuuntelee mun juttuja, eikä se kyllästy, vaikka sitä harjaisi tunnin käytävällä.


Tällainen on mun satuhevonen, enkä voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, että polkumme ristesivät ♥

-Vuokko

tiistai 4. syyskuuta 2018

327. Hengähdystauko





Jotkut ihmiset eivät pidä kirjoittamisesta ollenkaan, koska sanat eivät tule heidän luokseen ja järjesty lauseiksi ja tarinoiksi. Toiset näkevät sanojen kauneuden, ja tahtovat siksi asetella niitä kappaleiksi. Jotkut haluavat kirjoittaa, koska toivovat, että heidän tekstejään ja ajatuksiaan luetaan. Osa ajattelee jättävänsä pysyvän jäljen itsestään.

Mutta on myös ihmisiä, jotka kirjoittavat sen takia, että se on kuin hengittämistä. Kun ajatuksia ei pääse purkamaan sanoiksi, on se kuin olisi vetänyt syvän henkäyksen sisään ilman, että sitä voi päästää ulos. Hetki hetkeltä paine kasvaa ja halu puhaltaa kaikki pois käy yhä pakottavammaksi. Hengittäminen on refleksi: lopulta on vain pakko antaa periksi ja huokaista, ennen kuin silmissä pimenee. Hetken olo on kevyt, eikä päätä enää pakota.

Mä olen kaivannut tätä. Kaivannut niin paljon, ettette edes uskoisi jos kertoisin. Aloitan jonkin tekstinpätkän tai joskus useammankin lähes joka päivä, kunnes muistan, ettei mulla tule olemaan aikaa sen viemiseksi loppuun. Yhtenä päivänä kirjoitin sen kummempia suunnittelematta mielipidetekstin sanomalehteen, ja vimmaisen puolituntisen jälkeen painoin lähetä-nappia. Yleensä tekstit lässähtävät kuitenkin muutamaan hataraan lauseeseen, ja ajatukset jäävät pään sisälle kummittelemaan.

Niin paljon kaipaan kirjoittamista, etteivät mun sormet pysy enää poissa näppäimistöltä. Haluaisin kertoa kaikesta, mutta vielä jonkin aikaa mun on pidätettävä henkeäni. Olo on vähän kuin veden alla, kun paine kasvaa, mitä syvemmälle syksyyn sukeltaa. Olen kuitenkin päättänyt, että kunhan ylioppilaskirjoitukset ovat taas ohi ja ajokortti on plakkarissa, järjestän aikaa asioille, joita oikeasti haluan tehdä. Nyt oli vain pakko saada pää pinnalle hetkeksi ja pitää pieni hengähdystauko.

-Vuokko

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

326. Terkut onnelliselta "hevosenomistajalta"

 


Mulla olisi kerrottavana tuhat tarinaa kevään ja alkaneen kesän varrelta. Treeni kulkee ja kaikkea mielenkiintoista tapahtuu niin paljon, ettei sitä ehdi käsittelemään itsekään. Helteiset päivät, ukkosmyräkät ja vaaleanpunaiset auringonlaskut öisillä laitumilla saavat ajatukset laukkaamaan. Just nyt sanon kuitenkin vain sen, että olen väsynyt mutta onnellinen.

Olen asunut tallilla parin viikon verran, ja elänyt hevoselämää kirjaimellisesti kellon ympäri. Viikot kuluvat tiiviisti leiriläisten kanssa: kun leiri alkaa maanantai-aamuna kello kahdeksalta, tietää, että seuraavan kerran voi hengähtää perjantai iltana kuudelta, kun leirikisat on saatu päätökseen ja mökki siivottua. Leirien vetäminen on kuitenkin hirveän hauskaa, ja on kivaa tutustua kaikkiin kesän leiriläisiin!


Viikonloput taas hujahtavat ohi ratsastaen ja hevosia liikuttaen. Yhtenäkin sunnuntaina kävelytin 3 hevosta, hölkkäilin selästä käsin 5 ja juoksutin yhden. Leiriviikon aikana en ehdi itse juurikaan ratsastamaan, mutta viikonloppuisin sitten senkin edestä korkoineen. Vaatii vain paljon itsekuria, ettei vähän väsyneenä ratsastellessa kehitä pahoja tapoja ja tee tyhjäksi kevään aikana tehtyä työtä.

Väsymys on nimittäin varsin tuttu tunne, ja jos välillä käyn kotona, saatan nukkua yöllä 12-13 tuntia, enkä herää edes kellon soittoon aamulla. Tämän totesin, kun nukuin onnellisesti ohi kahdesta herätyksestä ja havahduin vasta, kun olisi pirtänyt olla töissä vartti sitten... En edes muista, milloin olisin viimeksi nukkunut noin pommiin. Onneksi töissä vain naurettiin, ja olen väsymyksestä huolimatta kaikin puolin onnellisessa tilanteessa, koska en ole hevoseton kesälläkään ja saan tehdä sitä, mistä eniten tykkään. Tälläiset viikot ovat täydellistä aivojen nollausta kouluvuoden päätteeksi!

©Ida Johansson
Kesän paras juttu on kuitenkin vielä kertomatta: mä olen hevosenomistaja (tai ainakin leikin olevani)! Welshcob-tamma Rianna, jota olen ratsastanut puolisen vuotta, muutti kotitalliltaan luokseni kesäksi. Saan hoitaa ja ratsastaa mummelia kuin se olisi mun oma, ja tullaan varmasti molemmat nauttimaan ihanasta ponikesästä kaikkien kivojen kavereiden kanssa! 

Mun mielestä ihan parasta on se, että voin moikata Riannaa vaikka joka kerta ohi kävellessäni. Riannan mielestä vähän vähemmän parasta on se, ettei se ole enää tallin valtiatar. Kotitallilla se on tottunut aina saamaan ruuat ja pääsemään ulos ensimmäisenä, joten parina ensimmäisenä aamuna se kommentoi tallihenkilökunnalle kuuluvasti palvelun hitaudesta... :D Lohdukseen se saa kuitenkin kuninkaallista kohtelua, kun tarhaan sen itse aina koko päiväksi ulos. Rianna onkin kotiutunut hyvin ja saanut paljon kehuja siitä, miten nuorekkaalta, tomeralta ja hyväkuntoiselta se vaikuttaa.


Rianna saa muutenkin erityiskohtelua, sillä haluan hoitaa sen mahdollisimman hyvin, koska olen saanut näin hienon mahdollisuuden viettää kesä sen kanssa. Vaikka haluankin, että hevonen säilyy hyväkäytöksisenä ja kuuliaisena, tahdon myös, että sillä on mun kanssa ainakin yhtä kivaa kuin mulla sen kanssa. Rajoja ja rakkautta sopivassa tasapainossa, niin eiköhän viihdytä ihan hyvin keskenämme persoonallisen tamman kanssa!

Rianna on jo 20-vuotias ja ikä painaa jaloissa sen verran, että oikea tehotreenaaminen on poissa laskuista. Riannan mieli on kuitenkin kuin viisivuotiaan, ja se rakastaa työntekoa. Hevonen haluaisi aina mennä, koota ja yrittää paljon enemmän kuin edes pyydän. Mun tehtävänä on lähinnä pitää mummeli nahoissaan ja toppuutella, että älä tee ihan niin paljon, olet jo aika iäkäs... :D Riannan ratsastuksen tavoitteena onkin vain pitää hevonen tyytyväisenä, vetreänä ja hyvässä kunnossa. Vähän ajattelimme käydä valmentajan valvovan silmän allakin ja loppukesälle yritetään omistajan toiveesta etsiä lähistöltä jotkin hyvän mielen pikkukisat, jos hevonen vain on sellaisessa kunnossa, että voidaan lähteä. Tällä hetkellä näyttää oikein lupaavalta, sillä Rianna on iloinen, lihaksikas ja liikkuu hyvin!

Leirien takia Rianna liikkuu joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla, ja yhtenä lämpimänä kesäyönä käytiin maastoilemassa upean auringonlaskun värittäessä taivaanrannan vaaleanpunaiseksi ♥
Mulle kuuluu siis kaikin puolin hyvää, paljon paremmin ei voisi olla! Olen kiitollinen ja onnellinen, koska olen tehnyt vuosien varrella paljon töitä sen eteen, että pääsisin elämään mun unelmaa. Vaikka en ole saanut juuri sitä mitä halusin, olen saanut paljon enemmän ja parempaa kuin olisin ikinä voinut kuvitella: ihania ystäviä, valtavasti oppia ja nyt melkein oman hevosenkin. Joskus unelmat käyvät toteen, kun niihin jaksaa uskoa tarpeeksi! Ja vaikka usko loppuisi kesken, kantaa jo työnteko unelmien eteen pitkälle - en mä olisi vielä puoli vuotta sitten ikinä uskonut, että olisin tälläisessä tilanteessa nyt!

-Vuokko

lauantai 26. toukokuuta 2018

325. Elämämme koulurata

Sini-valkoista ja onnenkyyneleitä - me tehtiin se!

Meillä on Pinjan kanssa ollut aivan huikea kevät. Olemme päässeet treenaamaan säännöllisesti yhdessä, ja koko ajan on ollut vahva fiilis siitä, että edistystä tapahtuu joka viikko. Kevään aikana on viilattu mun istuntaa ja molempien suoruutta. Ollaan löydetty tekemiseen uudenlaista helppoutta ja varmuutta, ja kevät on ollut oikeastaan aika tasaisen varmaa suorittamista - en muista yhtäkään oikeasti huonoa tuntia. Tietenkin on päiviä, joina töitä on enemmän, mutta kaikkeen on aina löytynyt ratkaisu ja hevonen on nyt mun avuilla paremmin kuin koskaan aiemmin.

Kevään aikana olemme saaneet myös lisää ratarutiinia helppo A-tasolta. Helmikuun koulukisoissa menimme HeA:10-ohjelman, huhtikuun lopulla Talent-testissä kenttäkilpailuohjelma kutosen pitkällä radalla ja sen saman saimme mennä myös viikko sitten perjantaina rataharkoissa. Helmikuun kisasuoritus maneesissa oli hyvin jännittynyt, Talent-testi taas aivan super ja meidän ensimmäinen rata, johon Pinja ei sisällyttänyt yhtäkään omaa ekstraliikettään, vaan pysyi rentona ja luottavaisena läpi ohjelman.

Perjantainen rataharkka taas sujui ulkokentällä vähän jännittyneesti, mutta hevonen malttoi kuitenkin mielensä ja uskalsi luottaa muhun. Saatiin tehtyä ihan kiva ja tasainen rata, mutta sellainen wow-fiilis, joka löytyi Talent-testissä, jäi vähän uupumaan. Rata videoitiin ja käytiin yhdessä läpi muiden osallistujien ja tuomarin kanssa. Saimme tuomarilta kiitosta korrektista muodosta ja hyvästä tuntumasta sekä pehmeistä siirtymisistä. Ratsastuskouluhevoseksi laadukas Pinja sai myös kehuja hyvästä tasapainostaan. Pinjalle toivottiin kuitenkin vielä vähän venyvyttä etujalkojen liikkeeseen ja voimaa takaosaan. Hevonen jännittyi radalla sen verran, että esittämämme käynti meni passiksi, enkä päässyt ratsastamaan raviin tai laukkaankaan niin paljon ponnua kuin olisin muutoin voinut.  Kokonaisuudessaan rata oli kuitenkin eheä, ja saimme kehuja täsmällisyydestä ja siisteydestä. Mun istunta ja vaikuttaminen hevoseen palkittiin myös arvosanalla 7.


Kisatilanteet ovat olleet meille aika hankalia, sillä vaikka Pinja on maailman kiltein hevonen, ratsastaessa ulkopuoliset ihmiset saavat sen jännittämään. Olen saanut sitä kuluneen vuoden aikana huomattavasti paremmin avuille, joten harvemmin tamma enää radallakaan yrittää poistua paikalta, mutta helposti se silti kipristyy vähän niskastaan, kovettaa kylkensä ja jännittyy tuntumaa vasten, kun tilanne alkaa stressaamaan. Jo paikoillaan seisova ihminen riittää, puhumattakaan kokonaisesta katsomosta täynnä liikkuvia ihmisiä. Ulkokisat Wiknerin alakentällä ovatkin Pinjalle siten melko haastavassa paikassa, koska toisen pitkän sivun puolella on maneesi, jonne kuljetaan koko ajan verryttelemään ja verkasta kentälle. Kentän ympäri kulkevat tiet, joita pitkin liikutaan tallien väleillä, ja toisella pitkällä sivulla on katsomo ja parkkipaikka heti aidan vieressä.

Vaikka tykkään kisaamisesta tosi paljon, itse asiassa mietin, etten välttämättä mene kisaamaan ollenkaan, jos kisat ovat ulkona, "koska eihän se Pinja kuitenkaan pysy radalla". Ollaan tehty niin monta rataa, jotka ovat olleet rikosta toiseen rämpimistä jännittyneen hevosen kanssa, eikä olla oikein päästy esittämään todellista osaamistamme, joka treeneissä näkyy. Syöhän se vähän kisaintoa, kun kerta toisensa jälkeen todetaan tunnilla, että radan liikkeet onnistuvat ongelmitta, kunhan ratsastettavuus säilyy - ja se kun ei aina säily, vaan meidän yhteys katkeaa radalle astuttaessa...

Kisapäivänä Pinja tuntui jo verkasta lähtien tosi hyvältä! Ollaan löydetty myös verkkaan hyvä ja toimiva taktiikka: Ensin avut läpi käynnissä ja Pinskin vetristelyä avojen ja sulkujen avulla. Sitten rauhallista ravia pidemmässä muodossa jatkaen avoilla ja siirtymisillä ravin sisällä. Laukassa rentoutta ja suoruutta sekä vastalaukkaa, joka toimii Pinjan kanssa hyvänä vetristelynä. Annan Pinjan kävellä hetken, ja kun otan ohjat, käydään läpi ensin käynnissä pysähdykset niin, että ne tulevat varmasti tasan ja suoraan. Sitten parit pysähdykset ja siirtymiset ravista, ja verkan loppuun teen vielä radan liikkeitä ratamuodossa. HeA merkkiohjelmassa näitä ovat esimerkiksi raviväistöt ja vastalaukannostot suoralta uralta.

Pinja on tamma isolla T:llä, joten kisaverkan A ja Ö on pitää se tyytyväisenä itseensä. Haluan, että se on koko ajan mun avuilla ja keskittyy. Vaikka vaadin asiat läpi, teen sen mahdollisimman vähän paineistaen, sillä painetta tamma osaa kehittää ihan omatoimisestikin. Esimerkiksi keskiaskellajeja teen verkassa mahdollisimman vähän, koska tiedän niiden kyllä löytyvän radalla muutenkin.Verkassa meille on loppujen lopuksi tärkeintä hyvä fiilis: siellä ei tehdä enää isoja muutoksia, vaan muistetaan vain kaikki jo opittu ja mennään hyvällä itseluottamuksella tekemään oma parhaamme. Pinja saa paljon kehuja, ja kuski on tyytyväinen hienosti tsemppaavaan hevoseensa ♥

Keskiravi on meidän lempparijuttu radalla!

Radalle päästiin hyvällä fiiliksellä, ja vaikka Pinjan mielestä tuomari ja katsomo eivät olleet yhtään vähemmän jännittäviä kuin koskaan aiemminkaan (mikä ehkä käy ilmi noista tomerista hörökorvista), fiilis oli silti parempi kuin koskaan. Mä pääsin vaikuttamaan läpi koko radan, ja hevonen malttoi luottaa muhun. Päästiin oikeasti näyttämään, mitä ollaan opittu ja suorittamaan omalla tasollamme, jolla treeneissä ollaan. Radalla ei tullut mitään mieletöntä wow-fiilistä, mutta Pinjaksi suoritus oli rento ja jokainen askel oli mun ratsastettavissa. Tosin jo pelkästään rikkeetön ja tasainen rata on meille oikea onnistuminen.

Koska rata ei selkään tuntunut mitenkään huikealta, vaan ihan meidän tavalliselta taaperrukselta, olin todella yllättynyt, kun kuulin prosentit: 68.889%, ihan huippu meille! Aiemmin ollaan jännittyneisyydestä johtuen hätyytelty 60% rajapyykkiä heA-radoilla, nyt päästiin jo melkein seitsemänkympin tuntumille. Mä ihan hölmönä aloin oikeasti itkemään keskellä tallipihaa, kun kuulin prosentit... :D

 

 Paperikaan ei näyttänyt yhtään hullummalta. Tosi iloinen olen esimerkiksi kasin vastalaukasta, joka oli vielä juurikin sillä jännittävällä katsomosivulla. Myös alakerran seiskariviin olen erittäin tyytyväinen, sillä on sen eteen töitä tehtykin. 7,5 istunnasta ja vaikutuksesta hevoseen ei sekään ole ollenkaan huono heA-tasolta!

Onneksi radasta löytyy myös parannettavaa ja asioita, jotka korjaamalla voidaan helposti saada pisteitä hilattua vielä tuntuvasti ylöspäin. Suoruuden ja siirtymisten kanssa töitä voi tehdä loputtomasti, ja joku päivä voidaan kisatilanteessakin esittää ne hienot rohkeat keskiaskellajit, jotka Talent-testissä päästiin näyttämään. Entistä suuremmalla innolla suunnataan siis jatkamaan treenejä, ja palataan syksyllä radoille taas vähän taitavampina!

Voin sanoa, että tässä hevosessa oli vähintään puoli pulloa Showsheeniä - kisavalmistautumiseen suhtaudutaan meillä samalla intensiteettillä, kuin itse suoritukseen ;)

Ja tämä tuloshan siivitti meidät heA-luokan voittoon. Pinjan kanssa en niinkään välitä ruusukkeista, vaan siitä, että tehdään oma parhaamme, mutta tuntuuhan se älyttömän kivalta, kun voi ratsastaa radan, josta oikeasti on ylpeä ja joka riittää vielä sijoillekin. En olisi voinut kuvitellakaan parempaa kauden päätöstä!

Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä, mitä ollaan Pinjan kanssa käyty läpi yhteisinä vuosinamme. Syksyllä kisattiin vielä helppoa B:tä vähän nihkein tuloksin, mutta talven sinnikäs työ ja periksiantamattomuus on tuottanut tulosta. Tämä vuosi on todellakin ollut meidän vuosi, ja olen todella kiitollinen ja onnekas, koska olen saanut treenikaverikseni juuri tämän hevosen ♥ Ollaan näytetty kaikille epäilijöille, joista suurimpana ehkä mulle itselleni, että meistä todellakin on tähän. Pitkälle ollaan tultu siitä, kun joskus melkein lensin pois tunnilta, kun en uskaltanut laukata lävistäjää Pinjan kanssa... :D

Iso kiitos kuuluu tälle hevoselle, ja toinen meidän ratsastuksenopettajalle, joka on aina uskonut meihin, vaikka multa on välillä meinannut loppua luotto kesken. Hän on auttanut meidät yli kaikista ongelmista ja vaikeista hetkistä, ja ollut mukana myös meidän onnistumisissa. Onneksi en ole saanut valita sitä helpointa tietä, ja vaihtaa hevosta heti, kun on tuntunut vaikealta. Jos olisin saanut luovuttaa kesken kaiken, en olisi koskaan päässyt oppimaan näin paljon, kokemaan onnistumisia, jotka saavat ihan itkemään tai tutustumaan kunnolla mun parhaaseen ystävään - Pinjaan ♥

-Vuokko

Kuvat: 1, 15 Ellen B., 2, 9-12 Salla P., 3-8, 14 Noora H, 16 Ellen V